Banner_toukokuu_1c2_2022

Banner_toukokuu_2_962

Päivitetään valoja

Valo ja valaisimet lisäävät kodin viihtyisyyttä. Valaisinten päivitys houkuttelee erityisesti nyt, kun sähköstä ja sen riittävyydestä keskustellaan. Valaistuksen päivitystä ei tarvitse jäädä toteuttamaan yksin. Autamme mielellämme. Mietitään yhdessä kuinka nykyiset valaisimet olisivat paremmin hyödynnettävissä tai missä kohdin valaisimen vaihto olisi paikallaan. Teemme asiakkaille päivityksiä joka työpäivä ja niiden laajuus vaihtelee yhdestä huoneesta aina koko kotiin saakka. Ota yhteyttä tai tule käymään myymälässä.

Valaisinnetti / Sähkösoppi

Valaisinnetti on osa Sähkösoppea. Sähkösopen ja Valaisinnetin valikoimat poikkeavat myös hieman toisistaan. Myymälän valikoima on laaja ja jatkuvasti muuttuva. Verkkokaupan valaisinvalikoima on osa myymälän valikoimasta ja osa luotettavien toimittajiemme ja maahantuojiemme valikoimista.

Valaisinnetti / Sähkösoppi valaisinten maahantuojana

Maahantuojana meillä on erilaistakin ja osa Valaisinnetin valaisimista on harvinaisempia ja yksilöllisempiäkin. Valaisimien maahantuojana hoidamme myös lakisääteiset velvollisuutemme SER-maksuineen.

Valaisinnetin valaisinvalikoima

Olemme valinneet verkkokauppaan valaisimet, joista on vaivatonta valita sopivimmat osaksi omaa sisustusta. Valaisimet ovat kuitenkin osa kokonaissisustusta. Valosta on miellyttävää saada aikaan valollisia kokonaisuuksia. Kattovalaisimet, seinä- ja jalkavalot, lisävalaistus, ulkovalaisimet sekä kausi- ja juhlavalot ovat sopusoinnussa keskenään. Hyvää valoa niin kotona kuin muuallakin arvostetaan. Valaistus on tärkeä osa kotia ja muita tiloja.

Valaisinnetissä tuotetiedot

Valaisinnetin sivuilla on kuvien tukena tuotetiedot, jotka kertovat valaisinten yksityiskohdista ja niiden soveltuvuudesta. Valaisinten kohdalla annetaan vinkkejä valaisinten sisustuksellisesta sopivuudesta.


Cafe halk. 40 cm (musta)

Cafe on vähäeleinen ja puolikupolin mallinen metallinen valaisin, joka on maalattu mustaksi.

99,00

Cafe halk. 50 cm (valkoinen)

Valkoinen metallinen valaisin, joka sopii niin pöydän päälle kuin vapaasti roikkuvana myös muutoin huonetilaan.

125,00

Carita (krominvär.)

Carita- valaisin on lasia ja metallia. Lasi on leikattu valoa lävistäviksi prismoiksi. Carita on koukkukiinnitteinen valaisin.

99,00

Carita (antiikkimess.)

Carita on helposti kattokoukkuun ripustettava valaisin. Siinä on lasiset prismat, jotka leikkaavat valon kauniina.

99,00

Deniser (pienempi) 46 cm

Deniser- valaisin on materiaaliltaan rottinkia. Se on rungoltaan matalahko ja laakea. Valaisin antaa hyvin valoa.

149,00

Deniser (isompi) 53 cm

Valaisin, jossa on luonnollisuutta ja luonnetta. Helppo koukkukiinnitys on tämän valaisimen etu. Materiaali on rottinkia.
 

219,00

Olga

Futuristisesti muotoiltu rottinki ja musta lampunkanta sekä musta johto ovat Olga- valaisimen katseenkääntäjät.

178,00

Kukui 2- os. kohdevalaisin

Kaksiosainen kohdevalaisin Kukui on ulottuva ja asiallinen valaisin kattoihin. Valaisimessa on kiinteä LED.

62,00

Kukui 3-os kohdevalaisin

Valaisin, jonka varjostimet ovat yhtä suurta LED- polttimoa. Kukui on tarkoitettu kiinteään asennukseen koukkukannen tilalle.

68,00

Kukui 4-os kohdevalaisin

Henkarimallisessa Kukui- valaisimessa on 4 kpl LED- spotteja, joiden valo on hyvin kohdennettavissa.

72,00

Smoky 4-os kohdevalaisin

Satinoidun teräksen ja lasin yhdistelmä on Smoky- valaisimessa keskeistä. Valaisimessa on E14- lampunkannat ja irralliset LEDit sopivat.

75,00

Minimpi piikkivalaisin (LED)

Pihassa, puutarhassa ja patiolla olevien yksityiskohtien kuten puiden ja pensaiden valaisuun sopiva valaisin. LED on rakennettu sisälle.
 

44,00

Piikkivalaisin, 1-os

Vaivaton ja helppo valaisin tuomaan esille mm. puu tai pensas. Kiinnittäminen maahan on helppoa.

37,00

Orleans 1-os kohdevalaisin (musta)

Musta Orleans- kohdevalo tuo huoneesta yksityiskohtia esille lisävalollaan. Valaisimessa on linjakasta ulkonäköä.

72,00

Orleans 2-os kohdevalo (musta)

Tämä kohdevalaisin valaisee kaksi erillistä kohdetta yhtä aikaa. Spotit ovat valaisimessa sijoitettuina päällekkäin.

120,00

Crystali LED- valaisin (pienempi)

Crystali- plafondi on pieni, siro ja säihkyvä kattoplafondi. Se sopii hyvin mm. käytäville, kun valaisimelta halutaan enemmän näyttävyyttä.

146,00

Rumba- valaisin (valkoinen)

Rumba- valaisin on valkoiseksi maalatun metallin ja varjostimen kokonaisuus. Siinä on koukkukiinnitysmahdollisuus.

95,00

Ufoa- hissivalaisin (valk.)

Ufoa- kattovalo on perusvalaisin. Napakka hissi kestää vetämisen ja valaisimeen laitetaan irrallinen LED- poltin.

68,00

Pupu yövalo (pinkki)

Pinkki pupu valvoo silmälasiensa takaa nukkujaa. Ledi yövalo, jonka valon vahvuus on porrastettavissa.

49,00

Panda yövalo

Yökaveri, joka jaksaa valvoa unta sängyn vieressä. Panda yövalo tekee nukahtamisesta rauhallisempaa.

49,00

Bret- kattovalaisin

Kakskerroslasia oleva Bret valaisee katossa hyvin eikä häikäise. Lyhyt varsi tuo plafondin ulkonäköön ulottuvuutta.

237,00

Kattovalaisin LED 38w 2850lm

Hanok on pelkistetty LED- valaisin, joka sopii tasojen ja pöytien päälle. Hanok on paikallaan niin ruoka- kuin työpöytienkin päälle.

232,00

Zuppilo- valo (isompi ja valk.)

Zuppilo isommassa koossa (halkaisija 35 cm) on valkoiseksi maalattu metallinen valaisin. Se sopii erilaisiin huoneisiin.

113,00

Zuppilo- kattovalo (isompi ja petrooli)

Petroolinvärinen valaisin säväyttää poikkeuksellisella ulkonäöllään. Zuppilo- valaisin on tässä isompana (halkaisija 35 cm).

113,00

Nature- valaisin (4- os)

Nature- valaisin on kuin kahden kaksipuoleisen soihdun kokonaisuus. Lampunkanta E14 mahdollistaa yksilöllisen LED- valinnan.

55,00
Powered by Powered by